Mä en ymmärrä miks tuo pienimmäinen ei nuku. Tää väsymyshän ei yhtään helpota mun oloa. Viimeisen vuoden ajan oon lähes joka yö heränny vähintään kerran tuon pienen ihmeen takia. Ei sillä etteikö se mun "tehtävä" oliskin, olenhan hoitovapaalla, mutta toivoisin että edes viikonloppuina saisin minäkin yhden yön nukkua. Olenkin muutaman kerran kysynyt tuolta mieheltä, että missäs mun viikonloput on kun sen pitää saada silloin levätä kun käy työssä. Mä kuulemma oon vain kotona, niin mä saan levätä melkein koko ajan. Ja paskat, tervetuloo vaan mun elämään... Tee tässä nyt sitte kotihommia, ruokaa, yritä näyttää ihmiseltä kun yks roikkuu koko ajan lahkeessa ja vaatii jotain. Tottahan mä tiesin mitä elämä pienen lapsen kanssa on, mutta en tienny mitä se on tuon ukon asenteen kanssa. Joko sen asenne on muuttunu aikasempien lasten jälkeen, tai sit mä oon vaan vanhemmiten alkanu huomaamaan näitä juttuja.

Yöllä kun koko muu talo nukkuu paitsi minä ja pieni mies niin kyllä muuten ärsyttää ja kierrokset nousee. Sit ku joku iso mies kehtaa valittaa että nukkus huonosti yöllä ni tekis mieli vähän antaa palautetta. Mut sitte taas hän vetoaa siihen että mä oon vaan kotona... Joskus viikonloppusin olen pyytäny että voiskos hän nousta, että mä saisin nukkua niin joo kyllähän hän nousee. Mutta kun se vaatii sen että mä herätän sen ensin että nousee sitte huutamaan tuolle pienelle ku se ei nuku niin helpommalla pääsee ku tekee itse. Ei tarvii potea huonoa omaatuntoa kun pienelle huudetaan. Ja selitys on: mä oon niin vihanen ku en saa nukkua. Sä oot parempi valvomaan. Mun lapselleni et enää yöllä huuda, sen oon päättäny. Nuku sitte sitä vitun ruususen untas, mä kyllä hoidan.